ETUSIVU

YRITYS

PROJEKTIESIMERKKI

KUSTANNUSLASKELMA

EU-RAHOITUS

YHTEYSTIEDOT

Oy Ecat ltd eastern consulting and trade on perustettu 1993. Perustaja ja ainoa työntekijä olen minä, Lasse Leppänen. Olen reservin vänrikki (1969) ja valtiotieteen maisteri (1976). Olen suorittanut myöhemmin sekä useita yliopistollisia arvosanoja sekä pitänyt huolta ammattitaidostani yrityselämään ja tietotekniikkaan liittyviä kursseja suorittamalla. Ennen oman yrityksen perustamista olen työskennellyt kuusi vuotta julkisella sektorilla, yrityselämässä kahdeksan vuotta toimitusjohtajana ja markkinointipäällikkönä ja viisi vuotta yrittäjäkurssien johtajana.

Oy Ecat ltd eastern consulting and trade on konsulttiyritys, joka auttaa suomalaisia ja EU-alueen yrityksiä ja yhteisöjä EU-projektien hakemisessa ja hallinnoinnissa ja harjoittaa kansainvälistä trading-kauppaa. Minulla on 17 toimintavuoden aikana kehittyneet laajat suhteet EU-projekteja tekeviin tutkimuslaitoksiin yliopistoihin ja järjestöihin. Yrityksen asiakkaina ovat

Yritykseni on ollut vuodesta 1995 lähtien EU-projekteja mukana/johtamassa mm. seuraavissa EU-projekteissa

 

Muu toiminta

Toimitusjohtaja Lasse Leppänen
Oy Ecat ltd eastern consulting and trade
Pajutie 9 86800 Pyhäsalmi, FINLAND
Tel/fax: +358-8782043, gsm: +358-505930704,  email:lasse.leppanen@kotinet.com